Aelwen Red Court †
VH11-022-0102

  Syntynyt 29.09.2010 VHKR   Rotu welshponi
  Sukupuoli ori   Säkäkorkeus 132 cm
  Omistaa VRL-08368   Kasvattanut Aelwen Welsh
  Taso Helppo A   Painoitus kouluratsastus

3-vuotias 29.12.2010

SAAVUTUKSET
YLA3
VWY II
KRJ-sijoituksia: 33
muita koulusijoituksia: 8

Pieni ja pippurinen poniori, joka keksii aina kepposia hoitajilleen ja ratsastajilleen. Red Court on oma kasvattini, joka on kyllä saanut pienestä pitäen hyvän koulutuksen ja käytöskoulun.. Kaikki ei vaan ole tuntunut tälle poninkolttiaiselle menneen perille. Pahansisuinen tai ilkikurinen ori ei missään nimessä ole, mutta vaatii silti aikamoista huumorintajua käsittelijöiltään.

Hoitaessa poni pitää sitoa kiinni heti ensimmäiseksi. Muuten se pinkaisee karkuun, jos karsinan ovi on vähänkään aukinaisena ja hoitajan silmä välttää.. Useina kertoina Red Court on löydetty mistäkäs muualtakaan, kuin rehuvaraston ovea kolkuttelemasta. Red Court on sanomattakin todella ahne poni ja hyvin perso ruualle. Satulaa laittaessa ori pullistelee minkä jaksaa, jotta satulavyön kiristäminen olisi hoitajalle mahdollisimman rankkaa. Kavioita nostaessa pitää myös ensiksi vetkutella jalkoja ja jumppailla niitä, kunnes voi olla aloillaan.

Ratsastaessa ori testaa aluksi rajojaan ja kuka siellä kyydissä tällä kertaa kiikkuukaan.. ja kauanko aikaa siellä keikutaan! Pienemmillä ratsastajilla Red Court pistää kaiken lekkeriksi ja menee kylkimyyryä kentän keskellä tai suoraa päätä kentän reunalle ruohotupsuja syömään. Jos ponia erehtyy komentamaan raipalla, esittää se pienen rodeoshown viskaten pikkukuskinsa alas selästään. Kokeneella ratsastalla ori ei lähde juurikaan pelleilemään, mutta laiskanpuoleinen se osaa olla. Kun moottori on saatu kunnolla käyntiin, alkaa tämäkin poni toimia ihan mallikkaasti. Red Courtilla on hienot liikkeet ja se on hyvinkin osaava kouluratojen sisäpuolella. Poni pitää vain houkutella ensiksi työntekoon, jotta siitä saa jotakin irti.

Kilpailuissa poni osaa käyttäytyä ihan kohtalaisen hyvin. Verryttelyssä Red Court saattaa olla aluksi laiska ja tahmea, mutta kun sen saa liikkumaan, tekee se radalla hyvän ja tasaisen suorituksen. Matkustaessa Red Court on kokenut konkari, eikä sitä kiinnosta vaikka taivas putoaisi, kunhan se saa syödä heinää.

 

Sukutaulu

i. Red Star
Ch, ktk-II, YLA2, VWY II
ii. Reddish iii. Ribbon
iie. Dipsy Day
ie. Moonshine iei. Monsterblock
iee. Moonshadow
e. Calembel Dior ei. Denethor eii. Dennis
eie. Tiara
ee. Little Gucci eei. Louis
eee. Sparkle Thing

 

Jälkeläiset

t. Gwalch Cerennydd (e. Gwalch Celi)
t. Cullenton's Rosmarin (e. Zahra al Qismat)
t. Aelwen Cirit (e. Aelwen Cirdan)
o. Aelwen Red Hugh (e. Aelwen Eldora)
o. Aelwen Red Amor (e. Aelwen Alawel)
t. Aelwen Red Spirit (e. Aelwen Silvertine)

 

Kilpailutulokset

24.02.2011 Painswick Ponies, KRJ Vaativa B: 1/60
27.02.2011 Phytagora, KRJ Vaativa B: 7/50
15.03.2011 Virtuaalitalli Dei, KRJ Helppo A: 1/50
16.03.2011 Virtuaalitalli Dei, KRJ Vaativa B: 1/50
17.03.2011 Virtuaalitalli Dei, KRJ Vaativa B: 2/50
05.04.2011 Stall Agenhoff, KRJ Vaativa B: 5/40
13.05.2011 Kiejo, KRJ Helppo C: 1/39
13.05.2011 KK Farconner, KRJ Helppo B: 3/100
24.05.2011 VV, KRJ Helppo C: 3/30
25.05.2011 VV, KRJ Helppo C: 5/30
27.05.2011 VV, KRJ Helppo C: 4/30
28.05.2011 VV, KRJ Helppo C: 4/30
08.05.2011 Duren, KRJ Helppo C: 9/94
29.05.2011 Duren, KRJ Helppo C: 2/30
31.05.2011 Duren, KRJ Helppo C: 1/30
31.05.2011 Duren, KRJ Helppo B: 4/30
01.06.2011 Duren, KRJ Helppo C: 5/30
01.06.2011 Duren, KRJ Helppo B: 4/30
01.06.2011 Dark Side Trakehners, KRJ Helppo C: 4/30
02.06.2011 Dark Side Trakehners, KRJ Helppo C: 4/30
02.06.2011 Duren, KRJ Helppo C: 4/30
03.06.2011 Duren, KRJ Helppo B: 4/30
04.06.2011 Duren, KRJ Helppo B: 4/30
04.06.2011 Dark Side Trakehners, KRJ Helppo C: 2/30
04.06.2011 Dark Side Trakehners, KRJ Helppo C: 2/30
06.06.2011 Duren, KRJ Helppo C: 5/30
07.06.2011 Riesenrad, KRJ Helppo C: 5/100
09.06.2011 Riesenrad, KRJ Helppo C: 8/100
11.06.2011 Cecam Shetlands, KRJ Helppo C: 1/40
12.06.2011 Cecam Shetlands, KRJ Helppo C: 6/40
12.06.2011 Cecam Shetlands, KRJ Helppo C: 2/40
14.06.2011 Cecam Shetlands, KRJ Helppo C: 2/40
25.09.2011 Mörkövaara, KRJ Helppo B: 4/40

22.04.2011 Paraatiponit, Vaativa B: 2/15
25.04.2011 Paraatiponit, Helppo A: 3/20
25.04.2011 Paraatiponit, Vaativa B: 3/16
21.07.2011 Waur, Helppo A: 6/168
14.10.2011 Mewian Welsh, Helppo C: 2/40
15.10.2011 Mewian Welsh, Helppo B: 4/43
23.10.2011 Littlebury, Helppo C: 1/44
23.10.2011 Littlebury, Helppo B: 5/47

 

Valmennukset

- Red Courtilla oli tänään kouluvalmennus! Red Court toimi mallikkaasti ja koko tunti sujui mainiosti. Valmennuksen teemana olivat siirtymiset ja kokoamiset.

- Red Court oli tänään melko pinkeällä tuulella. Poni heitti aluksi pieniä loikkia, eikä tahtonut oikein kuunnella ratsastajansa apuja.. Kärsivällisen ja päättäväisen ratsastuksen ansiosta ori kuitenkin taipui ratsastajansa tahtoon ja teki hienoja taivutuksia ja väistöjä kaikissa askellajeissa.

- Tänään valmennuksessa oli vuorossa laukkatreeniä. Red Court oli aluksi melko tahmeana, mutta pikkuhiljaa heräsi horroksestaan.. Loppujen lopuksi treenit sujuivat ihan hyvin ja poni teki hienoja laukanvaihtoja!

- Tänään Red Courtin kanssa harjoiteltiin avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä sekä ravissa. Ori taipui alusta asti hyvin ja teki hyvillä mielin töitä. Lopuksi otettiin laukassa lisäyksiä ja kokoamisia.

 

Päiväkirja & kuulumiset

- Aelwen Red Court syntyi tänään, 29. syyskuuta 2010, meille Aelweniin. Red Courtin isä on upea welshoriini, Red Star sekä emä myöskin oma welshtammani, Calembel Dior. Red Court aloittaa kilpailut kolmen vuoden ikäisenä kouluradoilla.

- Red Court on aloittanut kilpailu-uransa. Ensimmäinen sijoitus, joka hienosti sattui olemaan voitto, tuli 24. helmikuuta 2011. Luokkana Vaativa B, ja kilpailupaikkana Painswick Ponies.

- 23. maaliskuuta 2011 syntyi Red Courtin ensimmäinen jälkeläinen. Kyseessä on kaunis ja siro tammavarsa, jonka emänä on Gwalch Celi. Varsa sai nimekseen Gwalch Cerennydd ja jäi asustelemaan Gwalchiin. :)

- Ori on saanut kilpailu-uransa päätökseen. Sijoituksia on kertynyt 41 kappaletta, joista 33 kappaletta on KRJ:n alaisista kilpailuista ja loput 8 villeistä kouluratsastuskilpailuista. Tuloksia on löytyy Vaativa B-tasolle asti.

- Orille kuuluu hyvää! Red Court on saanut lomailla nyt kun kilpailukausi sekä treenit on ohi tältä osaa. Pian kuitenkin aletaan valmistautua kohti laatuarvosteluja, joten kovin pitkäksi aikaa ei ponin kanssa jäädä lorvailemaan.

- RC on nyt valmis VWY:n laatuarvostelua varten. Orilla on tarvittava kilpailumenestyskasassa ja tekstit sivuilla. Poni tullaan ilmoittamaan heti seuraavaan tilaisuuteen mukaan! ;)

 

© Aelwen   |   pics by Bob Langrish   |   background by Background Labs   |   virtuaalihevonen/a SIM-game horse